Siirry pääsisältöön

Millainen levy kestää aikaa?

Esitin otsikossa mainitun kysymyksen intohimoiselle vinyyliäänilevyjen keräilijälle Olli Valtoselle*. Tässä hänen näkemyksensä asiaan:

Mielestäni hyvässä biisissä, jota jaksaa kuunnella aina vaan uudestaan, tulee olla rakenteellisesti eri osia, melodisuutta ja mielenkiintoiset sanat, varsinkin jos laulukieli on kotimainen.

Sanomattakin selvää, että myös soundit, miksaus ja masterointi pitää olla kohdallaan ja sopia biisin luonteeseen… Mielestäni progressiivinen rock, sekä psykedeelisempi folk-musiikki ovat sellaisia, jotka eivät eka kuuntelukerralla vielä paljasta kaikkea, vaan uusia ovia aukeaa vielä monen kuuntelukerran jälkeenkin.

Tietysti musiikin kuuntelemiseen ja siitä nauttimiseen liittyy aina omakohtaisia tunnepitoisia mieltymyksiä, kokemuksia sekä muistoja, jotka nousevat pintaan musiikin soidessa ja jos ne ovat positiivisia ja mukavia, niin jotakin biisiä tai levyä jaksaa kuunnella vuodesta toiseen siihen kyllästymättä.

Musiikkiin syventyneenä voi tehdä todellisia mielikuvitusmatkoja ilman lisäaineita.

Yksi oiva esimerkki ajattomasta ja kuolemattomasta rock-kappaleesta on mielestäni Led Zeppelin yhtyeen Stairway to Heaven niminen biisi, rakenteellisesti hienovaraisesti koko ajan kasvava teos, joka päättyy kliimaksiin! Kipaleessa on kaikki kohdallaan hienoa lyriikkaa myöten, musiikki ja laulu soundi ovat mielettömän kiehtovia ja artistin tulkinta ei jätä kylmäksi ketään, ilmankos se taitaa olla yksi suosituimpia kappaleita useimmissa mediaäänestyksissä vuodesta toiseen.

Toinen esimerkki hienosti kasvavasta rockbiisistä olkoon Lynyrd Skynyrd yhtyeen Free Bird, varsinkin livetaltionti vuodelta 1976 tuottaa mielihyvää itselleni.

Listaan tähän lopuksi muutamia omia kestosuosikkiäänilevyjäni, joita aika ajoin kaivan hyllystäni vinyylisoittimeeni pyörimään… hmm. miksiköhän ne kaikki ovat -70 luvun tuotoksia paria lukuun ottamatta, jotka on -60 luvun puolelta, jolloin vaikutti sellainenkin kokoonpano kuin The Beatles…

• Beatles: Sgt.peppers lonely hearts club band
• CCR: Cosmos factory
• Cirkus: One
• Comus: First utterance
• Donovan: Essence to essence
• Hawkwind: Space ritual
• Hector: Herra mirandos
• Jarno sarjanen: EkaLP
• King crimson: In the court of the crimson king
• Pekka streng: Kesämaa
• Pekka Streng: Magneettimiehen kuolema
• Pink Floyd: Wish you were here
• Renaissance: Turn of your cards
• T.Rex: Electric warrior

*Olli Valtonen vaikuttaa turkulaisessa Kosmos-yhtyeessä, intohimona vinyyliäänilevyt.
http://www.nic.fi/~ovaltone/kosmos/index.htm


PS: Lisää vierailevien kirjoittajien tekstejä tunnisteella #vieraskynä.
PPS: Kiinnostaako blogiyhteistyö? Katso ohjeet tästä >>>

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suomalaiset sanoittajat 10 kärjessä. Ketkä ovat sinun suosikkisi?

En ole varsinaisesti ikinä fanittanut ketään sanoittajaa, mutta toki itsellänikin on joitakin suosikkeja.
Listaan tässä postauksessa 10 laululyyrikkoa, joita pidän erityisesti arvossa ja kerron samalla miksi. Kyse on tietenkin täysin subjektiivisista mielipiteistä.

Lista ei ole paremmuusjärjestyksessä vaan jokaisella tekstin tekijällä on omat vahvuusalueensa ja he ovat tällä listalla eri syistä. Perustelut seuraavat perässä.
Martti SyrjäMikko Kuoppala (Pyhimys)Arttu Wiskari Janne RintalaVexi SalmiJuice LeskinenLaura MoisioJari UutelaAnssi KelaAki TykkiJukka Poika
Suomessa sanoittaja jää usein laulajan ja joskus jopa oman artistiutensa varjoon. On eräänlainen muna-kana-kysymys, johtuuko kulloisenkin esiintyjän menestys biisistä vai artistista.

Tutkimustulosten valossa biisin merkitys on kuitenkin suhteellisesti todella korkea. Tämä käy ilmi myös Teoston ja IFPI:n tuottamasta kyselystä vuodelta 2017.


Kyselytutkimukseen vastanneista 77 % sanoi hyvän biisin olevan tärkein omavalintaisen m…

Maailman paras pannukakku (Mömmäkkä-edit)

Tein oman versioni Suomen legendaarisimmasta pannukakkureseptistä. 
Alkuaan Heli HaapamäenKotikokki-palveluun tallentama "Maailman paras pannukakku" -resepti on itseoikeutetusti ehkä jopa suosituin resepti suomalaisittain ikinä.

Tässä siitä uusi sovitus.

Pannukakun evoluutio Helin reseptihän toimii sellaisenaan oikein hienosti, mutta joitakin vuosia sitten jouduin tilanteeseen, jossa jouduin modifioimaan sitä. Kaapissa oli vain vähän maitioa, joten osa siitä piti korvata rahkalla. Tämä jäi sittemmin tavaksi ja olen korvannut yleensä 2-3 desiä nesteestä joko rahkalla tai luonnonjogurtilla, joita molempia on omassa jääkaapissa melkein aina (tokihan tässä toimii vaikka piimäkin).

Toinen lisäys, jonka olen tavannut reseptiin tehdä, on ollut kaneli ja kardemumma. Varsinkin jos pannarin kanssa aiotaan syödä mansikkahilloa, niin nämä mausteet täydentävät makua hienosti.

Kolmantena käytän tavallisesti oikeaa voita, koska se vain maistuu mielestäni paremmalta.

Valmistustavallakin on vä…

Miten sanoittajaksi ryhdytään?

Okei. Haluat siis sanoittajaksi? Tuumasta toimeen, mutta huomioi nämä sudenkuopat.
Heti alkuun pitää todeta, että oikotietä onneen ei ole. Jos haluaa sanoittajaksi, niin välttämätöntä on ainakin:  kirjoittaa sanoituksia (paljon)näyttää niitä joskus jollekin  On sanottu että Suomessa on hyvistä sanoittajista huutava pula. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että ovet olisivat automaattisesti sinulle auki. Pulaa on, mutta oikeastaan vähän huonoillakin sanoituksilla moni artisti pärjäilee joten kuten. 
Kaikki artistit eivät myöskään ole kykeneviä katsomaan omia sanoitustaitojaan silmiin ja jotkut ajattelevat että on kunniakkaampaa tehdä huonoja lyriikoita itse, kuin tilata laatua ammattilaiselta. Tämä on ensimmäinen este, jonka jokainen sanoittaja joutuu ylittämään kun tarjoaa lyriikoitaan eteenpäin.

Jos et itse esitä omia tekstejäsi, ne pitää saada jonkun toisen keikkaohjelmistoon ja julkaisukalenteriin.
Kilpailet jo alusta asti veteraanien kanssa Tilannetta ei yhtään helpota se, että aloittelij…