sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Judoa ja Tetristä

Kirjoittamisen ohella kamppailulajit on olleet aina mun sydäntä lähellä. 


Siksi tämä viikko lukeutuu omasta näkökulmastani vuoden parhaimmistoon:

  1. Torstain ja perjantain välisenä yönä ilmestyi Vinin uusi single nimeltä TETRIS »
  2. Osallistuin judokilpailuihin ja voitin hopeaa Ryhti Shiaissa (miehet +90 kg) » 

TETRIS

Tetris singlen kansikuva label
Tetriksen taustalta löytyy myös hieman vaikutteita tosielämästä. Olimme juuri muuttamassa avopuolisoni kanssa uuteen kotiin kun Viniltä tuli biittiä mullepäin. 

Tekstiä oli vähän jo mulla valmiinakin, mutta muuttohommien inspiroimana TETRIS alkoi nopeasti lähestyä lopullista muotoaan. 

Ekaa kertaa Tetris-teema oli kyllä tullut mieleen jo paljon aikaisemmin, kun olin väliaikaisesti varastohommissa, jossa tosielämän tetristä joutui tekemään ihan työkseen.

Nykyisellään kun kuuntelen tota biisiä, niin se tuo mieleen kaikenlaisia kivoja muistoja.

JUDO

Samuli Koivulahti Judo
Judo oli joskus mun elämäni tärkein asia. Olin about 12-vuotias kun aloitin alkeiskurssin Rauman Judoseura Samuraissa, jota pyöritti Aulis Pihlajamäki.

Sain oppia mm. Kai Pesoselta ja Manne Isorannalta sekä monilta muilta silloisilta judokoilta. Tuolloin myös kilpailin ahkerasti ja hyvinkin tosissani n. 17 ikävuoteen asti ja voitin joitakin junnujen aluemestaruuksia.

Treenaamiseen tuli taukoa kun lähdin opiskelemaan toiselle paikkakunnalle ja loppui lyhyen paluuyrityksen jälkeen kokonaan n. 20 vuotiaana, jolloin loukkasin rintalastan.

Loukkaantuminen tapahtui eräässä uhrautumisheitossa ja sen jälkeen mm. punnerrusten tekeminen tuotti aina treenin jälkeen suurta kipua, eikä vaiva tuntunut häviävän millään.

Nykyisin olen sitä mieltä, että sain vähän huonoa hoitoa lääkäriltä, koska mitään röntgen- tai magneettikuvia ei otettu, vaan kuvaillessani oireita lääkäri vain totesi ykskantaan, että kannattaa lopettaa heti koko laji. Maailma musteni silmissä ja tuntui, että vuosien työ valui hukkaan. Uskoin tuon ehkä vähän liian helposti ja kyseenalaistamatta.

Pettyneenä valitsin korvaushoidoksi nyrkkeilyn, koska sekin on täyskontaktilaji. Nyrkkeilyn parissa menikin sitten useampi vuosi ja treenailin sitä parissakin eri seurassa, nousematta kuitenkaan millekään kovin mainittavalle tasolle.

Paluu tatamille 

Orastava haave paluusta tatamille heräsi vuoden 2011 tienoilla kun elämäntilanne muuttui siten, että minulla oli taas hieman enemmän aikaa itselleni. Lähdin kokeilemaan lukkopainia ja huomasin, ettei rintalasta enää, ainakaan sen lajin parissa, vihoitellut. 

Myöhemmin siirryin kokeilemaan brasialaista jujustsua, jossa oli hyvinkin judollisia piirteitä ja rakastamiani mattotekniikoita. Ehdin treenata muutaman kuukauden, ennen kuin loukkasin kyynärpään ja jouduin taas syrjään kamppailun maailmasta.

Kun pitkäksi venähtäneen taukoilun jäljeen tuli se hetki, jolloin tyttäreni päätti osallistua judon alkeiskurssille, maltoin pysyä tatamin reunalla vain hetken. Lähdin melko nollasta ja aloitin treenaamisen pikkuhiljaa, omaa kehoa kuunnellen ja lisäilin kierroksia vähitellen. 

Kohta olin tietenkin taas aivan judon vietävänä.

Paluu kisatatamille

Nyt vuonna 2018 ja 35 vuotiaana rohkenin osallistua pitkästä aikaa kilpailuihin. Judopassista ilmenee, että viimeiseksi jäänyt kisakokemukseni ennen tätä oli vuoden 2000 Samurai Cup, josta on siis jo 18 vuotta.

Saatan olla hieman ylpeä siitä, että onnistuin kuitenkin voittamaan Ryhti Shiaissa kaksi ottelua ja palasin kotiin hopeamitali kaulassa. Hävitytkin ottelut, olivat kohtalaisen hyvä taisteluita, joten jos paikat pysyvät ehjinä, niin ehkäpä otan seuraavaksi tavoitteeksi vastaavan kokeilun alle -90 kg:n sarjassa. 

Saapi nähdä. Ainakin joitain kisoja voisi olla kiva käydä kokeilemassa! :)

Biisi kultaa muistot

Oletettavasti kun jatkossa kuuntelen tätä tekemäämme TETRIS-biisiä, mieleen muistuu ainakin muutto ja nämä Judokisat (sekä ylipäätään palaaminen rakkaan harrastuksen pariin). 

Vähän samaan tapaan vaikuttavat monien muidenkin biisit, jotka laukaisevat aina jonkin muiston jostain tietystä elämänvaiheesta. Esimerkiski Bon Jovin "It's my life" symboloi mulle nyt ja aina 2000-luvun ensimmäistä kesää ja siihen liittyvää, melkein täysikasvuisen Sakon vapautunutta mielenmaisemaa.

It's my life
It's now or never
I ain't gonna live forever
I just want to live while I'm alive… 

PS:
Mikä biisi tuo sinulle mieleen erityisiä muistoja?
Kommentoi tähän Facebook-ketjuun »

torstai 13. syyskuuta 2018

Maailman paras pannukakku (Mömmäkkä-edit)

Tein oman versioni Suomen legendaarisimmasta pannukakkureseptistä. 


Alkuaan Heli Haapamäen Kotikokki-palveluun tallentama "Maailman paras pannukakku" -resepti on itseoikeutetusti ehkä jopa suosituin resepti suomalaisittain ikinä.

Tässä siitä uusi sovitus.

Pannukakun evoluutio

Helin reseptihän toimii sellaisenaan oikein hienosti, mutta joitakin vuosia sitten jouduin tilanteeseen, jossa jouduin modifioimaan sitä. Kaapissa oli vain vähän maitioa, joten osa siitä piti korvata rahkalla. Tämä jäi sittemmin tavaksi ja olen korvannut yleensä 2-3 desiä nesteestä joko rahkalla tai luonnonjogurtilla, joita molempia on omassa jääkaapissa melkein aina (tokihan tässä toimii vaikka piimäkin).

Toinen lisäys, jonka olen tavannut reseptiin tehdä, on ollut kaneli ja kardemumma. Varsinkin jos pannarin kanssa aiotaan syödä mansikkahilloa, niin nämä mausteet täydentävät makua hienosti.

Kolmantena käytän tavallisesti oikeaa voita, koska se vain maistuu mielestäni paremmalta.

Valmistustavallakin on väliä

Lapsuudestani muistan hatarasti veljieni mummon (meillä on eri isä) valmistamat "mömmäkät". Mommäkkä tehtiin valurautapannulla ja se oli vähän kuin iso, paksu lätty, joka omissa muistikuvissani maistui kauhean hyvältä.

En tunne tarkkaa mömmäkkäreseptiä, eikä Google näytä tuntevan koko sanaa, mutta jos pannukakusta haluaa taivaallista, suosittelen mömmäköiden inspiroimana kokeilemaan pannukakun valmistuksessa valurautapannua uunipellin sijasta.

Voi pitää sulattaa joka tapauksessa, joten sen voi yhtä hyvin tehdä samalla pannulla. Kun voi on sitten viimeisenä silauksena lisätty taikinaan, niin valmiin taikinan voi kaataa kuumalle ja rasvaiselle pannulle, jossa se alkaa kypsyä välittömästi.

Tämä antaa pannukakulle rapean pinnan myös pohjaan ja reunoihin, eikä samanlaista saa oikein tavallisella uunipellillä mitenkään. Rasvan ansiosta se kuitenkin lähtee pannusta helposti irti leikatessa.

Pannukakusta itsestään tulee näillä ohjeilla myös muhevan paksu, mutta kuuman pannun ansiosta se kypsyy kauttaaltaan eikä vain pinnasta.

Raaka-aineet

2 kananmunaa
1 ½ dl sokeria
2,5 dl rahkaa tai luonnonjogurttia
5,5 dl maitoa
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl kardemummaa
2 tl kanelia
100 g sulatettua voita

Valmistusohje 

En tiedä onko sillä lopputuloksen kannalta suurtakaan merkitystä, mutta mulla on tapana aloittaa pannarin tekeminen vatkaamalla muna ja sokeri ilmavaksi, ennen kuin lisään siihen muuta. Normaalisti lisään seuraavaksi rahkan (tai jogurtin), jonka jälkeen vasta alan kaataa joukkoon maitoa.

Kaikki muut kuivat aineet paitsi sokerin sekoitan erillisessä astiassa ja ripottelen sitten tuon muna- sokeri-rahka-maitoseoksen joukkoon kierrevatkaimella.

Voisulan sekoitan sitten aivan viimeiseksi kaiken muun joukkoon.

Kun taikinan kaataa tulikuumalle ja rasvaiselle valurautapannulle, sen voi siitä laittaa melkein heti 225 asteiseen uuniin, jossa se saa muhia n. ½ tuntia.

Milloin pannukakku on kypsä?

Väristä näkee milloin pannukakku on kypsä. Paras väri on kullan keltainen ja reunoilta jo melko ruskea kuten kuvassa. Tässä vaiheessa pannari myös yleensä irtoaa hyvin reunoista ja pohjasta, jos vaikkapa lastalla kokeilee sitä varovasti nostaa.

Miltä maistui?

Voit jättää palautetta tästä pannarireseptistä tähän Facebook-ketjuun »

Liity sisäpiiriin

Saat jatkossa kirjoittamani artikkelit suoraan sähköpostiisi veloituksetta. Samalla mahdollistat vuorovaikutuksemme myös muissa asioissa.

* pakollinen kenttä

© Samuli Koivulahti, 2019.